Tuotteen palautus tai vaihto

Peruutusoikeus ja palautusehdot

Sinulla on Suomen kuluttajansuojalain mukainen oikeus peruuttaa tilaus ilmoittamalla tästä meille viimeistään 14 päivän kuluttua tavaran tai viimeisen tavaraerän vastaanottamisesta.

Peruuttamisilmoitus tulee tehdä selkeästi esimerkiksi alla olevaan sähköpostiimme tai palautettavan tavaran mukana toimittamallasi kirjallisella ilmoituksella.

Palautettavien tuotteiten on oltava alkuperäispakkauksessa, käyttämättömiä ja  hyvin takaisinlähetystä varten pakattuja. Jos palautettua tuotetta on vastoin ostajan laissa säädettyä huolenpitovelvollisuutta käytetty, on yrityksellä oikeus periä arvonalennus aina tuotteen täyteen hintaan saakka palautuskuluineen.

Jos kauppa perutaan, tavara on palautettava viivytyksettä ja viimeistään 14 päivän kuluttua peruuttamisilmoituksen tekemisestä alla mainittuun palautusosoitteeseemme. Palauttajan on tarvittaessa näytettävä toteen, että tavara on palautettu määräajassa, esimerkiksi palautuskuitilla. 

Palauttaessasi toimitetun tilauksen, liitä siihen mukaan nimesi ja yhteystietosi sekä tilinumerosi rahojen palautusta varten. Mahdollisia toimituskuluja ei hyvitetä.

Palautamme vastaavasti tilauksesta maksamasi rahat viivytyksettä kuluttajasuojalain mukaisesti.

Halutessasi vaihtaa ostamasi tuotteen toiseen tee ystävällisesti uusi tilaus ja palauta vanha tuote edellä mainittujen palautusehtojen mukaisesti, voit tarvittaessa olla yhteydessä asiakaspalveluumme.

Palautusosoitteemme:
Nahkatavara A. Eriksson Oy
Kallastenmutka 8
21210 Raisio
Finland

Puhelin: +358 2 8808 660
Asiakaspalvelu arkisin 9.00 – 15.00